Naisvoimistelun perinteitä, kuten perusvoimistelutaitoja, vartalotekniikkaa ja liikkuvuutta hyödyntävä tanssillinen voimistelu yhdistää tanssin ja voimistelun elementtejä. Tanssillisessa voimistelussa on olennaista ilmaisullisuus ja ohjelman elämyksellinen kokonaisuus. Laji sopii kaiken ikäisille ja sitä voi harrastaa eri tasoilla, rennommin tai tavoitteellisemmin. Tanssillinen voimistelu tarjoaa myös paljon esiintymismahdollisuuksia. Vantaan Voimisteluseurassa tanssillisen voimistelun suosio on kasvanut erityisesti viime vuosien aikana ja lajista on tullut merkittävä osa toimintaamme.
Vantaan Voimisteluseuran pitkät perinteet naisvoimistelusta ja mm. Gymnaestrada-tapahtumiin osallistumisista ovat siivittäneet tanssillisen voimistelun suosiota. Tanssillinen voimistelu on kiinnostanut myös monia entisiä joukkuevoimistelijoita, jotka ovat halunneet jatkaa voimistelun parissa. Tanssillinen voimistelu on vetänyt puoleensa kokonaan uusia voimistelun harrastajia mm. seura-aktiiveistamme, voimistelijoiden lähipiireistä ja verkostoista sekä seuran ulkopuolelta.
Lajin sopivuudesta joka ikäluokalle kertovat tanssillisen voimistelun kerran vuodessa järjestettävien mestaruuskilpailujen ikäluokat, joissa nuorin ikäryhmä ovat 12–15-vuotiaat ja vanhin yli 65-vuotiaat. Vantaan Voimisteluseurassa tanssilliseen voimisteluun pääsee mukaan aikaisintaan 6–8-vuotiaana ja yläikärajaa harrastamiselle ei ole. Seurassamme tanssillista voimistelua voi harrastaa kahdella eri tasolla: kaikille avoimissa harrasteryhmissä ja tanssillisen voimistelun kilparyhmissä.
Vantaan Voimisteluseuran Ajattomat on seuran pisimpään toiminut tanssillisen voimistelun ryhmä. Ajattomien historia yltää viime vuosituhannelle. Ryhmä perustettiin erityisesti aikuisikään ehtineille, aktiivivoimistelu-uransa päättäneiden tarpeisiin. Tällä hetkellä seurassamme on yhdeksän tanssillisen voimistelun ryhmää ja yhteensä harrastajia 214.
Seuramme on saavuttanut runsaasti menestystä tanssillisen voimistelun kilpailuissa, ja ryhmämme ovat esiintyneet lukuisissa merkittävissä tapahtumissa. Sekä vuonna 2025 että 2024 joukkueemme Ajattomat Jr valittiin tanssillisen voimistelun parhaaksi joukkueeksi (Voimisteluliitto: ”Vuoden 2025 lajien parhaat on valittu”). Vantaan Voimisteluseuraa voi todellakin pitää tanssillisen voimistelun edelläkävijänä. Uskomme lajin suosion kasvavan edelleen voimakkaasti.
Tanssillisen voimistelun elämyksellisiä ohjelmia pääsemme ihailemaan 28.3.2026 järjestettävässä Tanssillisen voimistelun Cupissa Vantaan Energia-areenalla. Osallistuvia joukkueita on liki 100, ja ikähaitari on aina 8–11-vuotiaista yli 65-vuotiaisiin.
Tervetuloa kannustamaan ja ihailemaan suorituksia Vantaalle Tanssillisen voimistelun cup4 -kilpailuun! Yleisön sisäänkäynti tapahtuu Energia Areenan pääovista.
Lippuja voi ostaa etukäteen Netticketin kautta tai kisapaikalta heti sisäänkäynnin luota.
Lipunmyynti on auki. Lipunmyyntiin tästä.
Lipunmyynti paikan päällä
Liput
Tanssillisen voimistelu on tanssin ja voimistelu yhdistävää virtaavaa liikettä. Lajin ilmaisulliset koreografiat heräävät eloon treenisaleilla, näytöksissä tai kilpailuissa. Tanssillinen voimistelu on esiintymistä, iloa ja elämyksiä – niin harrastajille kuin katsojillekin.
Lähteet:
Seppo Suominen. Vantaan voimisteluseura – 40 ensimmäistä vuotta. Julkaisematon teos.
Suomen Voimisteluliitto. https://www.voimistelu.fi/lajit/tanssillinen-voimistelu/
Suomen Voimisteluliitto. https://www.voimistelu.fi/blog/uutinen/vuoden-2025-lajien-parhaat-on-valittu/