Suomalaisesta naisvoimistelusta alkuinnoituksensa saanut joukkuevoimistelu on kasvanut sittemmin kansainväliseksi lajiksi. Yli 8000 harrastajan myötä joukkuevoimistelu on suurin Voimisteluliiton kilpailulaji. Viralliset ensimmäiset joukkuevoimistelun SM-kisat järjestettiin vuonna 1991 ja maailmanmestaruuskisat vuonna 2000.
Myös Vantaan Voimisteluseurassa joukkuevoimistelu on suurin laji jäsenmäärällisesti. Tavoitteellinen kilparyhmien valmennus alkoi seurassamme 1990-luvun alussa. Valmennus tuotti heti menestystä: Suomen mestaruuskisojen karsinnoissa vuonna 1991 Hannele Ahlqvistin ohjelma ”Ihmismieli” voitti karsintakisan ja 11. – 12.5.1991 pidetyissä SM-kisoissa se saavutti hopean 16–18-vuotiaiden sarjassa. Tällä ohjelmallaan joukkue pääsi myöhemmin loistamaan myös Kansallisteatterin lavalla Naisvoimistelupäivän liikuntanäytöksessä lukuisien muiden esitystensä lisäksi.
Arja Nukari kirjoitti 11.9.1991 Helsingin Sanomissa liikuntanäytöksestä ja Ihmismieli-ohjelmasta seuraavasti: ”(Voimistelu)harrastus tavallaan huipentuu Kansallisteatterin esitykseen; lavalle ei kelpuuteta ketä tahansa. Näyttämölle pääsee, jos etukäteen kuvattu video läpäisee valitsijaraadin. (Ihmismieli-) ohjelma vaatii eläytymistä, kun juoni kulkee kiireestä stressiin ja siitä burn outiin, kunnes ollaan valmiita kohtaamaan elämän ihanuus.”
Kansainvälistyminen alkaa Japanista
Vantaan Voimisteluseura päätti osallistua Japanin Osakassa vuonna 1992 järjestettyyn Gymnastic Festival 92 -tapahtumaan. Japaniin matkusti seurasta 24 voimistelijaa. Tapahtumaan oli kutsuttu viidestä eri maasta ryhmät esittämään omaa ohjelmistoaan sekä kertomaan maansa voimistelusta ja voimisteluorganisaatioista. Lisäksi valmentaja Hannele Ahlqvist piti esityksen japanilaisille tapahtuman yhteydessä.
Kultaa alkumetreillä
Vantaan Voimisteluseuran joukkue valittiin kisamenestyksensä ansiosta keväällä 1992 SNLL:n vapaavoimistelun pilottivalmennusryhmään. Jo samana vuonna seuran 16–18 – vuotiaitten vapaaohjelma voitti kultaa Keravan SNLL:n senioreiden joukkuevoimistelukilpailuissa. Menestystä tuli myös muissa kilpailuissa eri ikäluokissa.
Kisajärjestäjän rooliin
Seuramme sai yhdessä Tikkurilan Naisvoimistelijoiden (TNV) kanssa joukkuevoimistelun SM-kisojen järjestämisoikeuden keväälle 1994. Tikkurilassa järjestetyissä SM-kisoissa Vantaan Voimisteluseuran joukkueet saavuttivat hopean 16-18 -vuotiaiden sarjassa ja neljännen sijan yli 18-vuotiaiden sarjassa. Helsingin Sanomat kirjoitti SM-kisoista ja joukkuevoimistelusta seuraavasti: ”Perinteistä naisvoimistelua kannattavien ei kuitenkaan kannata pelästyä urheilullisuuden lisääntymisestä, sillä joukkuevoimistelun neljänsissä SM-kilpailuissa ei unohdettu lajin perusasioita. Ns. keskusliikunta, aaltoliikkeet, taivutukset, hypyt ja tasa-painoliikkeet olivat kunniassa.”
Menestys jatkuu kansainvälisellä tasolla
Berliinin Gymnaestradassa 1995 esiteltiin joukkuevoimistelun säännöt kansainvälisille osallistujille sekä kutsu ensimmäisiin kansainvälisiin kilpailuihin. Tämän SYKE100-tapahtuman yhteydessä järjestetyssä joukkuevoimistelun ns. PINK–kisassa Vantaan Voimisteluseuran naisten edustusjoukkue sai kaksi hopeaa, toisen hopean Vapaus-ohjelmasta ja toisen puolestaan vapaavalintaisesta Korva-ohjelmasta.
Vantaan Voimisteluseuran menestys sai arvostusta myös Suomessa, sillä vuonna 1998 seuramme valittiin SVOLin parhaaksi joukkuevoimisteluseuraksi.
Vuonna 2000 Vantaan voimisteluseuran edustusjoukkue eli Valiot pääsi edustamaan Suomea ensimmäisissä joukkuevoimistelun maailmanmestaruuskisoissa. Kisoihin osallistui 26 joukkuetta 11 maasta. Valiot onnistui alkukilpailuissa hyvin sijoittuen seitsemänneksi. Kansainvälisen käytännön mukaan samasta maasta pääsi osallistumaan loppukilpailuun vain kaksi joukkuetta. Finaalissa Suomea edustivat jyväskyläläinen Campuksen Koonto, joka voitti maailmanmestaruuden ja turkulainen Lahjan Tytöt, joka saavutti pronssisijan.
Vantaan Voimisteluseuran huippukohta maailmanmestaruuskisoissa sijoittuu vuoteen 2005, jolloin Frida-joukkue voitti MM-hopeaa. Sittemmin seuramme useat joukkueet ovat olleet maajoukkueissa mukana ja menestyneet sekä kansainvälisillä että kotimaisilla kilpailuareenoilla, mm. Tiklit voittivat Junioreiden MM-kisoissa pronssia 2007 ja Ampeerit voittivat World Cupin kokonaiskisassa pronssia 2005 ja kultaa 2010 sekä näiden lisäksi useita maailman cupin mitaleita.
Tänä päivänä Vantaan Voimisteluseurassa on 358 joukkuevoimistelijaa ja yhteensä 28 joukkuetta. Joukkuevoimistelua harrastetaan kaikissa ikäluokissa 4–5 -vuotiaista alkaen eri sarjoissa. ”Vanhimmat” kilpajoukkueet ovat tällä hetkellä yli 25- vuotiaiden ja yli 35-vuotiaiden sarjoissa. On ilo nähdä, kuinka pitkäaikaiset voimistelijamme jatkavat joukkuevoimistelussa aikuisiällään. Moni joukkuevoimistelijoista on siirtynyt myös tanssilliseen voimisteluun, joka sopii kaiken ikäisille. Seuraavalla kerralla lisää tanssillisesta voimistelusta, sillä maaliskuu on Tanvo-kuukautemme. Järjestämme Tanssillisen voimistelun cupin Vantaalla 28.3.2026!
Lähteet:
Seppo Suominen. Vantaan voimisteluseura – 40 ensimmäistä vuotta. Julkaisematon teos.
Suomen Voimisteluliitto. https://www.voimistelu.fi/lajit/joukkuevoimistelu/esittely/