MATKAKERTOMUS KILLAN 30-VUOTISMATKASTA VIROON 21.-24.5.2024

Lähdin aamutuimaan mielestäni hyvissä ajoin kohti Länsiterminaalia ajatellen, että olen paikalla vähintäänkin toisena Matkanjohtaja Ulla Mustosen jälkeen, mutta toisin kävi. Kello oli tuskin ylittänyt kokoontumisen alkuajan, niin porukka oli jo kasassa. Minun jälkeeni taisi olla kolme lippua lunastamatta. Tällä innolla ja täsmällisyydellä kuljimme yhdessä nämä neljä päivää.

Laivamatka meni rattoisasti syöden, juoden ja ostoksia tehden yhdessä ja erikseen. Pian olimme Tallinnan satamassa ja meitä odotti iloinen opaamme Tiiu ja hänen hyväntuulisesti hymyilevä kuskinsa Jaanipere. Matkalla tutustuimme ohjelman mukaisesti maalauksellisen kauniiseen Viljandiin ja ritarilinnan raunioihin, jolta oli upeat näkymät Viljandin järvelle.

Iltapäivällä saavuimme upeaan Taageperan Wagenkull-kylpylähotelliin, asetuimme huoneisiin ja valmistauduimme päivälliselle ja illanviettoon.

Illan ohjelman aluksi saimme kuulla Irma Ojalan runotervehdyksen, jossa hän pahoitteli sitä, että joutui jäämään tältä retkeltä pois, mutta lupasi olla hengessä mukana. Sen jälkeen kohotimme maljan laulun kera  yhden kilta -siskon Syntymäpäivän kunniaksi.

Ruoka oli hyvä ja tunnelma korkealla. Masut mukavasti ”killillään” jatkoimme illanviettoa. Runojen ja laulujen kautta päädyimme muistelemaan VVS:n ja Killan syntyä. Paikalla olevat alkuaikojen jumpparit kertoivat miten muutaman hengen ryhmä jumpattuaan keskenään kellaritilassa, päätti perustaa voimisteluseuran. Näin syntyi Vantaan Naisvoimistelijat, josta myöhemmin tuli Vantaan Voimisteluseura ry.

Päällimmäisenä jäi mieleen sattumien summa, ystävyyssuhteet ja halu tehdä ja toimia yhdessä. Kahden ihmisen tapaamisesta ja muutaman ystävän kellaritreeneistä on syntynyt tällä hetkellä Suomen suurin voimisteluseura, ”Vantaan Voimisteluseura ry” ja Kiltakin on toiminut kunnioitettavat 30 vuotta.

Liisa Lahti on toiminut pitkäaikaisena puheenjohtajanamme ja sovitusti valtikka vaihtuu ensi vuonna. Hänen toiveenaan on, että nuoremmista löytyisi intoa ja kiinnostusta jatkaa Killan toimintaa ja tarttua rohkeasti tehtäviin toiminnan jatkumisen varmistamiseksi. Nykyiset toimihenkilöt pysyvät mukana kuvioissa, ja tukevat ja auttavat tarvittaessa.

Muisteloita jatkettiin siten, kuin itse kukin halusi muistella, luettiin runoja, kerrottiin tarinoita ja muita mukavia sattumuksia. Sitten alkoi tanssit rivitanssin muodossa, josta tuli oikeastaan treeni tulevia tapahtumia varten, nimittäin seuraavana iltana sitä vasta tanssittiinkin. Opas Tiiukin halusi oppia rivitanssin ja siinä sivussa tuli tanssittua myös tuliset tangot ja humpat.

Vietimme kaksi yötä Taageperassa ja pieniltä vahingoiltakaan ei vältytty. Pieni horjahdus ja käsi sai vähän isomman tällin. Siitä sitten lääkäriin ja käsi sai kuin saikin kipsin. Sillä aikaa, kun kättä kipsattiin, muu porukka kävi Viron ja Latvian rajalla Valka/Valgassa. Siinä otimme kuvia toinen jalka Viron, toinen jalka Latvian puolella. Kävimme hakemassa ”potilaan” ja matka jatkui lounaan jälkeen seuraavaan kohteeseen Barclay de Tollyn mausoleumiin, jossa oli ilo seurata kahden pätevän ja asialleen antautuneen oppaan kerrontaa.

Torstaiaamuna oli aika jättää jäähyväiset Taageperalle ja matka jatkui Tartoon. Tutustuimme Viron kansallismuseoon ERM:iin, joka oli todella mielenkiintoinen kohde. Aikaa siellä olisi voinut viettää enemmänkin, sillä paljon jäi nähtävää seuraavaankin kertaan, mutta saako siitä niin paljon irti kuin meidän oppaamme pystyi ja halusi meille kertoa.

 Illan vietimme keskustassa ja Raatihuoneen aukiolla. Täällä esiinnyimme ja tanssimme pari rivitanssia pienen yleisön ja varsinaisen meidän jälkeemme esiintyvän orkesterin kannustamana. Opas ennätti juuri ja juuri mukaan tanssimaan ja vei meidät vielä extra-kierrokselle toriaukion ympäristöön.

Perjantaiaamuna oli sitten lähtö kotia kohti. Tämän matkaosuuden hoiti nuorempi Jaanipere, homma meni isältä pojalle, mutta hyvin se ajo hoitui häneltäkin. Matkalla tutustuimme vielä Pöltsmaan linnaan, joka on rakennettu Pöltsmaa-joen rannalla v. 1272. Sen jälkeen poikkesimme lounaalle Oberpahlen-ravintolaan. Meille tarjottiin talon erikoisuutta, perunaraastekakkua ja virolaista omenaviiniä. Voin vakuuttaa, että nimestään huolimatta kakku oli uskomattoman hyvää, puhumattakaan viinistä. Teimme vielä pieniä matkamuisto-ostoksia ja sitten alkoi matka kohti Tallinnaa.

Oli jäähyväisten hetki, muistoina loistavan porukan kanssa tehty matka, mahtava opas, paljon oli nähtävää ja koettavaa, oppaan ehtymättömät tositarinat sekä huumorilla höystetyt jutut, haikapanpesäkuviakaan unohtamatta. Kiitokset kuuluvat myös huumorintajuisille ja miellyttäville kuskeille.

Päällimmäisenä matkasta ja tästä toiminnasta jää mieleen se yhteenkuuluvaisuuden ja välittämisen tunne. Muutamista kuvista se välittäminen välittyy. Monta päivää pysyi mielessä se lämmön ja ilon tunne tästä retkestä. Toivottavasti traditiot jatkuvat vanhoin tai uusin kuvioin.

Näillä miettein,

Kaarina